Suomen Talokeskus Oy ostaa Agenteq Solutions Oy:n koko osakekannan
Suomen Talokeskus Oy ostaa Agenteq Solutions Oy:n koko osakekannan Agenteq Consulting Oy:ltä. Kauppa on jatkoa vuonna 2007 toteutetulle Suomen Talokeskus Oy:n ohjelmistoliiketoiminnan ja Agenteq Consulting Oy:n sovellustuotannon yhdistämiselle ja siihen liittyneille omistusjärjestelyille.
Kauppa vahvistaa Suomen Talokeskus - konsernin liiketoimintaa ja sen yhtiöiden välistä synergiaa niiden palvelutuotannossa. Konsernin muodostavat emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy ja sen nyt kokonaan omistama Agenteq Solutions Oy. Konsernin liikevaihto on noin 17,5 milj. euroa ja henkilömäärä noin 145.
"Arvostamme Agenteq Solutions Oy:n kokemusta kiinteistöalan tiedonhallintapalveluiden tuottamisesta ja erityisesti sen henkilöstön ammattitaitoa. Yrityskauppa antaa mahdollisuuden synergiaetuihin, joista hyötyvät asiakkaamme", sanoo toimitusjohtaja Jani Saarinen Suomen Talokeskus Oy:stä
Agenteq Solutions Oy jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä ja sen toimitusjohtajana jatkaa Karri Virtanen. Kaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.
Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy on vuonna 1923 perustettu kiinteistöjen korjausrakentamiseen, ylläpitoon ja energianhallintaan erikoistunut insinööritoimisto. Talokeskus tarjoaa kiinteistöjen omistajille kaikki kiinteistöjen elinkaareen liittyvät palvelut: kuntoarviot ja kuntotutkimukset, hanke- ja toteutussuunnittelun, valvonnan ja rakennuttamisen sekä energianhallinnan ja ylläpidon konsultoinnin. Talokeskuksen palvelu-tuotanto perustuu tytäryhtiö Agenteq Solutions Oy:n kiinteistönpidon tiedonhallintasovellusten monipuoliseen käyttöön.
Tytäryhtiö Agenteq Solutions Oy on vuonna 1999 perustettu salolainen yritys ja Suomen johtava kiinteistö-tietojärjestelmien toimittaja. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2009 noin 5,2 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää 46 henkilöä, joista Salossa työskentelee 30. Yhtiö tuottaa, myy ja vuokraa kiinteistönpidon sovelluksia ja kiinteistöalan tiedonhallinnan palveluita. Lisäksi yhtiö toimittaa toiminnanohjausratkaisuja sekä monipuolisia sähköisen viestinnän palveluja. Yhtiön tunnetuimpia tuotteita ovat kiinteistöjen hallinnan, isännöinnin ja kunnossapidon järjestelmä Tampuuri sekä julkaisujärjestelmä Latomo.
Lisätietoja
Suomen Talokeskus Oy
- toimitusjohtaja Jani Saarinen, p. 0400 625 670
- asiakkuusjohtaja Peter Ström, p. 0400 508 057
Agenteq Solutions Oy
- toimitusjohtaja Karri Virtanen, p. 040 588 3508
